|
| |
Kirjoitus on julkaistu maaliskuun Tammenlehdessä 3/2005
| 04.04.
|
Totuus rastipäällikön silmin
NÄIN TEHTIIN SERAKKI
|
|
|
Ensimmäisen kosketukseni vuoden 2005 Varsinais-Suomen partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin Serakkiin sain tammikuussa 2004, jolloin vastasin myöntävästi - vuoden partiotauon jälkeen - kutsuun olla mukana kisojen järjestelyissä rastipäällikön ominaisuudessa. Aiempaa kisakokemusta itselläni oli kovin vähän, järjestelytehtävissä en ollut toiminut koskaan aiemmin. Siitä huolimatta päätin tarttua tarjottuun haasteeseen, ja matkalla kohti kisapäivää sain huomata, että paljon oli töitä tehtävä.
Järjestelytehtäviin haimme kokemusta vuoden 2004 vastaavista kisoista, Tonkasta, jossa suurin osa Serakin tulevista IVK:n rastipäälliköistä toimi ampumahiihtorastilla ajanottotehtävissä. Pakkaslauantain viettäminen hangessa seisten olikin tarpeen: takaraivoon iskostui pysyvästi ajatus siitä, kuinka riittävä pukeutuminen on aivan välttämätöntä. Samalla tarkkailimme tietysti oman rastipäällikkömme toimintaa. Mielestäni Joonas suoriutuikin vallattomien IVK:n naisten jatkuvasta kälätyksestä ja hillittömästä hihityksestä vallan mainiosti.
Teoriaa RP-kurssilla
Rastipäälliköiksi meidät koulutettiin partiotoimistolla eräänä aurinkoisena huhtikuun sunnuntaina. Kuuntelimme muutaman tunnin teoriaa rastien suunnittelusta: mm. tehtävien pisteytyksestä, rastien sijainnista maastossa ja tehtäväkäskyistä. Testasimmepa vielä taitojamme käytännössä rakentelemalla pillihimmeleitä. Kaiken tämän kruunasi ehdottoman salainen tieto: me tulevat rastipäälliköt saimme tietää kisojen sijainnin ja omat rastimme! Toimistolta poistuimme myöhään iltapäivällä kainalossamme todistukset päivän uurastuksestamme.
Kisan johtajan Juha Napun kanssa kävimme rastini tulevalla paikalla elokuun puolivälissä ”maisemia ihailemassa”, ja vähän vaikea siihen paljaaseen heinikkorinteeseen oli kuvitella lunta, jäätä ja kymmeniä vartiolaisia suksineen suihkimaan. Rinteessä juoksenteli nimittäin joukkueellinen urhelijoita shortsit jalassa iltatreenejään vetämässä…
Paineita yöunille
Rastin toimintasuunnitelma tuli palauttaa järjestelytoimikunnalle elokuun loppuun mennessä, tarviketilaus viikkoa myöhemmin. Siinä sitä olikin sitten loppukesällä pähkäilemistä! Mitä lähemmäksi elokuun loppu tuli, sitä enemmän rastisuunnitelma alkoi vaikeuttaa nukahtamistani iltaisin. Päivä päivältä tulin vakuuttuneemmaksi siitä, että tällä kertaa olin todella haukannut liian suuren palan yhdellä kertaa. Lopulta, muutama päivä ennen viimeistä palautuspäivää kaivoin Serakki-kansioni esiin ja aloin rustata suunnitelmaa. Ja niinhän se valmistui, tosin sitä esitellessäni ja palauttaessani tunsin pientä epävarmuutta lyijykynällä taiteilemistani kartoista, jotka vielä edellisenä iltana olivat näyttäneet mitä selvimmiltä.
Syksyn ja talven aikana, erityisesti tammikuussa pidettyjen koekisojen ja rastimieskoulutuksen jälkeen vaivasin järjestelytoimikuntaa kaikilla mahdollisilla kisoihin liittyvillä kysymyksillä. Koekisat tuntuivat sujuvan hienosti oman rastini osalta, kunnes kisojen jälkeen tajusin, etten suunnitelmassani ollut osannut tarpeeksi huomioida kiritaipaleen osuutta rastin sisäisessä liikenteessä. Niinpä löysin itseni jälleen kerran, vain muutama päivä ennen kisoja jäiseltä vanhan kaatopaikan rinteeltä iltapimeällä maastoa mittailemasta. Epävarmuus omista taidoistani tuntui taas kerran lisääntyvän sitä mukaa, kuin kisapäivä lähestyi. Tuntui käsittämättömältä, miten joku uskaltaa antaa tämmöisen tehtävän minun vastuulleni. Kyselin kaikkia mahdollisia asioita moneen kertaan, niin arvostelulomakkeita kuin rastillani tarvittavia minigrip-pussejakin koskien. Illat sujuivat rattoisasti pyykkipoikia nimikoiden, niitä rastillani tarvittiin kisapäivänä yhteensä 750 kappaletta.
Hyvästi loputkin yöunet
Kisalauantaita edeltäneenä yönä nukahdin pää sekaisin viestiohjeista ja jännityksestä. Muutaman tunnin yöllisten painajaisten jälkeen rastin rakentaminen sujui kaiken kaikkiaan hyvin, eikä sitä VHF-puhelintakaan niin vaikeaa ollut oppia käyttämään, vaikka se etukäteen kauhistuttikin. Rastipaikalla rakentelimme kolmijalkoja aamuyhdeksästä puolille päivin kolmen taitavan - ja onneksi myös kisa-asioissa kokeneiden rastihenkilöjeni kanssa. Myöhemmin iltapäivällä saimme loputkin rastihenkilökuntamme asemiin, innokkaita retkikuntia odottelemaan.
Päivä vierähti äkkiä, aika kului huomaamatta puhelinta kuunnellessa ja rinteessä pyykkipoikia ämpäreihin palautellen. Ainakin siihen asti, kun viimeisten retkikuntien olisi pitänyt olla rastilla jo aikoja sitten. Useista vaatekerroksista huolimatta alkoi olla jo kylmä, vatsa kurni lämmintä ruokaa vaatien ja oma sänky tuntui maailman houkuttelevimmalta paikalta. Iltakuuden jälkeen viimeinenkin retkikunta saatiin ohjattua kiritaivalta pitkin kohti perusleiriä, ja me pääsimme rastin purettuamme ja suljettuamme taas yhtä kokemusta rikkaampina kotiin, minä erityisen tyytyväisenä siihen, että mahdottomalta tuntunut tehtävä osoittautuikin mahdolliseksi.
Iso kiitos vielä kerran kaikille rastillani toimineille henkilöille!
Teksti: Tiina Kemppainen (IVK)
Kuva: Serakki-tiedotus
Jutun kirjoittaja Tiina Kemppainen, 20 v., toimi Serakissa ensimmäistä kertaa elämässään rastipäällikkönä. Halti-rastin rastipäällikkönä Tiina vastasi Himalajan Huiput ja Hoppu –tehtävistä apunaan yksitoista hänen alaisuudessaan toiminutta rastimiestä.
Paluu
|
| |
|
|
|
|
|
